Aloitimme keskiviikkona Mallan kanssa luennolla kirjonnasta ja harjoittelimme myös kaikki pykäpistoja.Siitä on muutama vuosi, kun olen tehnyt niitä. Epäilen, että silloin kun opiskelin luokanopettajaksi eli kauan sitten. Naapurin ohjeistuksella ja Mallan avustuksella sain syntymään pistoja. Naapuri ompeli kokeneesti pistoja keskelle kangasta, minä tyydyin ihan reunoihin.
Luennon jälkeen demolla suunnittelimme kaikki millaisen kastanjetit haluamme tehdä. Malla vei ajatuksemme luennolla viidakon mailmaan ja minulle jäi sieltä ajatukseksi tuottaa tiikerin näköiset soittimet. Vähän täytyi googlettaa, että miltä se tiikeri näyttikään.Oranssi väri jo tuntui piristävän, sillä ulkona oli niin harmaata. Leikkailin huovasta palojan ja lähdin kiinnitttämään niitä erilaisin pistoin. Tein työn käyttäen etupistoja, tikkipistoja, varsipistoja, vuorottaisia varsipistoja ja pykäpistoja. Solmuja ei saisi kirjonnassa käyttää, mutta täytyy tunnustaa, että kyllä niitä minulta löytyy ja osa pistoista on liian löysiä ja osa taas liian kireitä. Työn laatu ei ole tasaista, mutta varmaan se parantuisi mitä enemmän tekisi. Oli taas ihana huomata miten erilaisia töitä syntyy. Pöydälle ilmestyi mm. leijonaa, jänistä, kettua, apinaa, papukaijaa, sammakkoa ja krokotiilia.
Satun kanssa jatkoimme demolla vapaalla konekirjonnalla. Tätä en ollut ennen tehnyt. Valitsin ihan samanlaisen idean, mitä malleissa oli, sillä en osannut arvioida ollenkaan omaa taitotasoani tässä asiassa. Ompelukoneeseen vaihdettiin erilainen jalka ja lankana käytettiin kiiltävämpiä ja vähän paksumpia lankoja. Kankaan taakse silitettiin tukikangas ja se pingotettiin kirjontakehyksen sisälle. Koneesta laitetaan syöttäjät pois päältä ja kaasua sai painaa aika reippaastikin. Kirjontaa oli mukava tehdä, kun tajusi, että omalla liikkeellä siirrät kangasta. Omista talventörröttäjistäni tuli hyvinkin herkät.
Moni lähti tekemään Unicef-nukkea, mutta minä valitsin pehmofrisbeen ja häntäpallon.Tiesin, että kykyni eivät varmasti vielä riittäisi nuken tekemiseen ja halusin jotain, mitä voisin vaikka koulussa tehdä ja omat taitoni rittäisivät sen ohjaamiseen . Otin kyllä nuken ohjeet, sillä mistäs sitä koskaan tietää kuinka tässä innostuu ja ainakin voin näyttää koulumme tekstiilityön opettajille ohjetta. Aloitin työt demolla ja tein ne loppuun kotona. Jätin frisbeen reunaan kolme senttimetriä tilaa, jolloin sen täyttäminen riisillä sujui suhteellisen näppärästi. Käytin täyttämisvaiheessa mehun pullottamisessa käytettävää "trattia", sillä riisit valuivat hyvin. Kummatkin lentävät hyvin, kokeiltu on.
Tein kotona myös hernepussisammakon. Otin vähän kangasta mukaan, mutta en huomannut ottaa silityskangasta aplikoinnin alle. Aplikointi olikin tosi vaativa, sillä kangas veteli moneen eri suuntaan ilman vahvistusta. Jätin myös liian pienet saumavarat, jolloin sammakon muodot olivat haastavia tehdä.Tein vielä päälle ompelun, että saumat varmasti kestäisivät.
Demolla kokeilin aplikointia. Pyöreät muodot ovat haastavampia tehdä ainakin näin aloittajalle. Aloituskaava näytti vielä kukalta ( Marimekko blagiointia....) mutta lopputulos kyllä näyttää melkein enemmän paistetulta kananmunalta ;)
Otin koululta mukaan säkkikangasta ja kotona minulla olikin lankoja. Tein ryijysolmuja kolmella eri värillä. Leikkasin kankaan kaavan avulla ja ompelin reunat tiheällä siksakilla. Minulla oli silti ongelmia reunoissa. Voi olla, että kolme lankaa oli liikaa, mutta työstä tuli mukavan näköinen. Sopivaksi nukan leveydeksi löytyi vuoden 1983 raittiuskirjoituksista saatu maitoa mainostava viivoitin. Nostalgista. Tein samantyyliset silmät omalle siililleni kuin oli mallikappaleessakin ja ompelin kankaan kiinni säkkikankaaseen. Vatsapuolen kangas oli paljon pienempi ja oli mielenkiintoista neulata se kiinni, mutta onnistuin ja ompelin sauman kahteen kertaan, että se varmasti kestäisi. Olin kuitenkin tehnyt solmuja liian lähelle reunaa ja saumavarat olivat aika pienet. Jätin myös liian pienen kääntöaukon, joten tuskahiki oli otsalla, kun käänsin siilin oikeinpäin. Täytin vanulla ja ompelin käsin kiinni. Suloinen ja hellyttävä kaveri.
Halusin kokeilla myös patakintaan tekemistä ja otin siihen mukaan kankaanpalat. Kasvojen kirjonta oli mukavaa, mutta paljon siihen kulutin aikaa. Se ei ihan tuossa tuokiossa kuitenkaan syntynyt, mutta siitä tuli mielestäni hieno. Leikkasin kaavojen avulla kintaan osat, päälikankaan, väliintulevan kankaan ja vuorikankaan. Välikankaan ompelin kiinni vuorikankaaseen. Pähkäilin pitkään, että mikä on työjärjestys ja pyysin apua äidiltäni, joka on tehnyt elämänsä aikana paljon käsitöitä. Koska työohjetta ei ollut, järkeilimme ihan oman ja kyllä me kintaan kasaan saimme ja ihan siistinkin vielä.
Aloitin luennolla virvittäinompelua. Tein yhden mallikerran. Jatkoin kotona ja oma tyttäreni innostui myös kokeilemaan, joten mallitilkusta on kolme minun tekemiäni ja loput kirjaili Anna. Käytimme lankoja mitä korista löytyi, mutta vaikka siinä on kaikkia värejä sekaisin, työ näyttää hyvältä. Anna innostui vielä katsomaan millaisia malleja netistä löytyy.
Sillä aikaa kun Anna teki kokeiluja minä tein aidakankaalle sydänkirjanmerkkiä. Työ oli aika haastellista, sillä ottamani kuva oli liian kaukaa ja muuttui epäselväksi, kun sitä yritti suurentaa. Tiirailin tietokoneelta pujotteluja ja yritin laskea omastani samoja määriä. Kangas myös repesi reunasta, kun tein viimeistä riviä. En tajunnut, että tämänkin reunat olisi tarvinnut siksakata. Työ mahtui juuri ja juuri muovitaskun sisään. Lopuksi vielä letitin toisen reunan langat.
Löysin myös keskeneräisen työn varmaan ensimmäiseltä lähiopetusjaksolta. Lähdin pujottelemaan lankoja ja sain oman kulhoni valmiiksi. Annalla oli yökylässä kaveri ja hekin tekivät kumpikin omat kulhonsa. Ja hän sai tietysti oman mukaansa. Näin lähti mukava työ kiertämään.
Vohvelipujottelua en tehnyt nyt lainkaan, sillä tein sitä juuri joululomalla. Teimme syksyllä oman ekaluokkani kanssa pehmokaverit Ansan ja Ossin huovasta ja nyt projekti jatkuu niin, että teemme niille riippukeinut missä köllötellä. Tein malliksi oman riippukeinun. Jokainen on pujotellut taitojensa, kykyjensä ja mieltymystensä mukaan kankaat ja nyt on puutyöosuuden vuoro. Lisään kuvan, kunhan saamme projektin valmiiksi.
Kaikenlaiset kirjontatyöt ovat olleet todella mukavia, mutta aikaa tarvitaan paljon. Mikään ei valmistu hetkessä ja kaikkia pitäisi tehdä paljon, jotta työnjälki tulisi tasaiseksi ja siistiksi. Vielä jäi monta erilaista kirjontaideaa kokeilematta, mutta eiköhän niitä jossain välissä tule kokeiltua, nyt kun kipinä on syttynyt. Ryhmässämme on ihana olla, saa apua ja neuvoja ja paljon uusia ideoita sekä mikä parasta aivan uusia näkemyksiä käsityönopetukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti